Matka Muurmanskiin talvella 2006 (kuvia ja tuntemuksia)

26.2.-4.3.2006

Mukana matkassa oli lisäkseni neljä muuta henkilöä. Sortavalasta saimme mukaamme Alexeyn, mahdollisten ongelmien varalta.

1. päivä. Sunnuntai 26. helmikuuta.

Normaali pakkaspäivä n. -15 C. Päivän tavoite oli siirtyä illaksi Sortavalaan, josta mukaamme liittyi Alexey. Hän toimi tulkkina ja avusti muutoinkin liikkuessamme vieraissa olosuhteissa. Tavoite saavutettiin, vain tullissa piti käydä kaksi kertaa. Venäjän tullissa näin huomattava joukko (5 henkilöä) tarvitsee matkustajaluettelon. Kirjoitimme sellaisen. Koska siinä ei ollut Suomen tullin leimaa, se piti käydä hakemassa Suomen puolelta. Senjälkeen kaikki sujui.

2. päivä. Maanantai 27. helmikuuta.

Pakkasta n. -20 C. Kaikki muuten hyvin, auto vaan ei käynnistynyt.Matka oli vasta alussa ja pakkanenkin vain pieni harjoituspakkanen. Mukana oli uusi akregaatti, jolla oli tarkoitus syöttää virtaa akkuihin ja lohkolämmittimeen. Sen vihdoin käynnistyttyä ei siitä  tullut sähköä vaan mustaa savua ja paha haju. Se siitä. Kuitenkin matka jatkui Laatokan rantatietä Aunukseen 

                 

  Auton käynnistystä Hotelli Helyn pihalla                          Läskelän paperitehdas Jänisjoen huuruissa

ja Muurmanskin valtatielle, jota ehdimme päivän aikana Petroskoin ohi Kontupohjaan saakka. Ohessa muutama kuva matkan varrelta.

                             

          Komea kuormaaja Pitkärannassa                            Salmin vanha kirkko nykyisellään

 

                         

        Tarton rauhan rajakivi Rajakonnussa                      Tavoite häämöttää, Muurmansk 1075 km

               

      Päivän päätepiste, Motelli Voyach Kontupohjassa

Oli mukava päästä siistiin, lämpimään huoneeseen, käydä suihkussa ja mennä senjälkeen syömään baariin maukas venäläinen illallinen. Autollekin saimme hyvät oltavat, vartiokopin viereen, sähköjohdon päähän.

3. päivä Tiistai 28 helmikuuta.

Pakkasta koko päivän n. 20-25 C.

Jatkoimme toiveikkaasti pohjoista kohti uhmaten pakkasta ja lunta. Luotimme vanhaan Mercedekseen niin kuin itseemmekin. Koska meillä ei ollut mitään etukäteistä majoitustiedustelua,  oli helppo edetä niin pitkälle kuin kunakin päivänä ehtii.

                

     Muurmanskin valtatietä vasemmalla Kontupohjan jälkeen ja oikealla jossakin Sorokan lähistöllä.

Matkasimme Segezan ja Sorokan (Belomorsk) ohi poikkeamatta niissä. Sensijaan Vienan Kemissä päätimme käydä. Vähän ennen Kemin satamaa joku koputti auton lattiaan. Suorittamassamme tutkimuksessa totesimme melun aiheuttajan olevan kardaaniakseli, jonka kannatuslaakeri oli lopettanut työskentelyn. Tilanneanalyysin tulos; lähimmälle Suomen rajalle on n. 300 km erämaata. Pitäisi varmaan yrittää korjata, mutta kuka ja missä. Nyt oli Alexeyn kielitaito arvokas. Muutaman kyselyn ja erilaisten neuvojen jälkeen päädyimme pieneen korjaamoon jossa suhtauduttiin myönteisesti ongelmaamme. Varaosia heillä ei tietenkään ollut, mutta uskoivat voivansa jotenkin auttaa. Kello oli n.16 iltapäivällä, kiristyvää pakkasta n. -27 C, auto ei mahtunut korjaamon ovesta sisään vaan piti työskennellä ulkona lumessa auton alla maaten. Siinä olosuhteet joissa meitä ryhdyttiin auttamaan. Voisin kysyä kuinka monessa suomalaisessa korjaamossa olisi vastaavissa olosuhteissa ryhdytty korjaamaan rikkoutunutta venäläistä autoa.

                  

      Vaatimaton korjaamo sisältä                                     Tässä kardaanin kannatuslaakerin vaihto käynnissä

Sopivien työkalujen puute oli suuri. Asentajat kävivät purkamassa jostakin venäläisestä autosta vastaavan tapaisen kardaanin, jonka laakeri oli vähän liian suuri. Kävivät sorvauttamassa sovitushelan rautateiden korjaamolla. Muotoilivat vasaralla ja rautasahalla laakeripukkia autoomme sopivaksi. Työ oli valmis vähän 21:n jälkeen. Korvaus avusta oli mielestämme hyvin edullinen. Kannatuslaakeri lienee tälläkin hetkellä Mersun vahvin osa, tosin ei alkuperäinen varaosa. Sitten oli vuorossa yösijan etsiminen. Kellokin oli jo aika paljon. Yksi hotelli oli toiminnassa tässäkin kylässä, nimittäin Prichal. Oli hienoa lievän epätoivon ja palelemisen

                 

  Näkymä aamulla hotellin ikkunasta Vienan merelle     Näkymä hotellikompleksin pihalle   -30C

jälkeen päästä lämpimään huoneeseen. Autonkin saimme seinän viereen ja sähköjohdon saunan oven raosta pistorasiaan. Mikä hienointa, kellon ollessa jo melkein 23,meille tarjoiltiin vielä herkulliset rasvassa tirisevät possunleikkeet ym. Jälleen herää kysymys, kuinka monessa suomalaisessa vastaavassa pikkukaupungin hotellissa olisi ollut tuohon aikaan enää mitään palveluja. Yhteenvetona päivän ongelmista totesimme, onneksi emme olleet enää Suomessa. Nimittäin vastaava auton rikkoutuminen Suomen puolella työajan jälkeen olisi tuskin hoitunut samana iltana muutaman tunnin viivästyksellä. Meillä Suomessa on niin paljon saavutettuja etuja joitten ansiosta ei tarvitse enää palvella ketään.

4. päivä keskiviikko 1. maaliskuuta.

Matkan kylmin aamu. Pakkasta -30 C. Auton pörähdettyä käyntiin piti päättää jatketaanko tavoitteeseen vai palaammeko kotiin. Suunta kotoa poispäin voitti kuten niin usein ennenkin.

          

Vienan meren rantaa, josta lähtevät kesällä          Muurmansk 541 km

laivat Solovetskiin

Päätimme jatkaa ainakin Louheen, jossa arvioimme tilannetta uudelleen. Matkan

          

Valtatietä Kemin jälkeen                                       Taukopaikka ennen Louhea

varrella oli rekkamiesten taukopaikka, jossa nautimme todella herkullisen Vienan meren lohiaterian. Paikan pihalla näimme venäläisen rekkamiehen tavan toimia ongelmatilanteessa. Pihalla oli käynnissä mm. sisärenkaan paikkaus, vetopyörän laakerin vaihto ja vesipumpun korjaus. Kannattaa muistaa pakkasta olleen koko ajan lähes 30 astetta. Jatkoimme matkaa

            

Renkaan paikkaus käynnissä                                     Vetopyörän laakerin vaihto

             

Yleisnäkymä taukopaikalta                                        Matka jatkuu Louhen jälkeen

ohi Louhen Kantalahtea kohti, josta taas voisi kääntyä Suomeen jos siltä tuntuisi. Ei tuntunut.

             

Silta jonkun joen yli, upeata maisemaa                    Tässä saavumme Kantalahteen

           

Apatit'ssa hotelli Ametist'in vastaanotto                Sama hotelli ulkoapäin

Kantalahdessa teimme pikku kierroksen, jatkoimme eteenpäin, tulimme illaksi Apatit'in kaupunkiin. Löysimme hotellin nimeltään Ametist, majoituimme. Täällä ei taida olla energiasta pulaa, huone oli suorastaan kuuma. Muuten hotelli oli nostalginen neuvostoaikainen intourist tyyppinen kolossi, jossa kaikki palvelut toimivat. Auto piti jättää kadulle parkkiin. Lämmityskäyttövuorot jaettiin yön ajaksi.

5. päivä Torstai 2. Maaliskuuta.

Pakkanen jatkui entisenlaisena. Apatit näytti suhteellisen nykyaikaiselta kaivoskaupungilta.

       

Apatit'n tehtaita, taustalla näkyvät "tunturit" ovat ilmeisesti kaivosten jätekivikasoja

Nk. "Metsätuhot" näyttävät täälläpäin olevan hieman suhteellinen käsite. Ei näillä korkeuksilla kovin hääppöista metsää kasvaisi, vaikkei olisi mitään teollisuutta. Neuvostoliittolaisen metsien heitteillejätön seurauksena täällä yrittää kasvaa kuusi, joka jo pelkän kylmyyden vuoksi kituu hengissäpysymisen rajamailla. Siihen pieni ripaus jotain käryä niin saadaan hyvä alusta metsätuhopropagandalle. Jatkoimme matkaa, Apatit,n risteyksestä oli enää 160 km

       

"Metsätuhoalueita Apatit'n tien varrella

Muurmanskiin ja vaihtoehtona 1230 km Pietariin. Maisemat paranivat jatkuvasti.

       

Apatit'n risteys                                                        Tie Muurmanskiin

        

Upeita näkymiä                                                        Metsää Montsegorskin lähellä

Ohitimme Montsegorskin kaupungin, joka kimalteli aurinkoisessa pakkassäässä savupiippujen tupruttaman usvan peitossa. Vihdoinkin iltapäivällä saavuimme tavoitteeseemme

        

Lähestymme Montsegorskia                                      Montsegorsk Muurmanskin tieltä nähtynä

        

Näkymä kohden Muurmanskia                                  Renkaan paikkaus tiellä nuotion äärellä

         

Lunta huurua ja Alexey. Tässä oli erittäin kylmää    Saavumme vihdoinkin Muurmanskin esikaupunkiin Kolaan

Muurmanskiin. Kiertelimme kaupunkia. Yllättävän suuri ja siisti kaupunki. Kaiken kaikkiaan poistuessamme Karjalan Tasavallan alueelta jo ennen Kantalahtea tiet, rakennukset ym. muuttuivat heti parempikuntoisiksi ja siistimmiksi. Koko tämä Kuolan alue näytti

        

Edelleen esikaupunkia                                               Lähestymme itse Muurmanskia

        

Kaupungin keskustaa                                                 ja lähiöaluetta

         

"Aljosha" niminen toisen maailmansodan sankarimuistomerkki     Näkymä kaupunkiin

         

Rautatieasema josta alkaa muurmannin rata              Kolan silta josta pääsee vuonon yli Petsamon suuntaan

           

Kolan sillalta kaupunkiin päin                                  Kolan kaupunkia vuonon toiselta puolelta

vauraammalta. Eräs asia tuntui käsittämättömältä. Olimme vaeltaneet melkein viikon 20-30 asteen pakkasessa joka vallitsi myös täällä ja kuitenkin rannassa lainehti sula vesi. Muurmanskin satama on tosiaan avoin ympäri vuoden. Kun olimme ikäänkuin perillä tuli hölmö tunne; mitä nyt tehdään. Pohdimme yöpymistäkin. Oli vasta iltapäivä. Pohjoisemmaksi ei enää päässyt, siellä oli vain sotilasalueita ja laivastotukikohtia. Kunnes oivalsimme. Petsamon suuntaan voisi vielä päästä, niinkuin tässä jo ei olisi tarpeeksi. Heti vaan liikkeelle, vaikka ilta jo melkein hämärsi, kai sieltä joku maja löytyy, ollaan vaikka autossa. Vuonon yli ja kohti Petsamoa.

          

Tässä taulussa luvattiin Petsamo jne.                         Kolan kaupunki jää vuonon toiselle rannalle

         

Taakse jää Kolan kaupunki

         

         

                                                Viimeiset näkymät Muurmanskista

         

                                                      Tältä näyttää tie Petsamoon

         

Hämärä alkoi laskeutua ja tulevaisuudesta ei oikein ollut tietoa. Jatkoimme eteenpäin.

        

                                                      Auringonlaskua Petsamossa

        

Tie näkyy vielä jotenkin                                            Tärähtänyt sininen hetki

Sivuutimme vanhan rajan, olimme entisessä Suomessa vaikkei siltä oikein tuntunut. Oli kylmää kuin ryssän h...... Petsamon vanhan kirkonkylän ohitimme täysin pimeässä. Vanhan Liinahamarin tienkin näimme. Totesimme Petsamon olevan täynnä sotilaita ja sotilaskalustoa. Vaikka olikin pimeä piti kuitenkin pysähtyä ottamaan valokuva Petsamon kirkonkylästä. Jatkoimme edelleen matkaa seuraavana tavoitteena Zapoljarnyn pikkukaupunki, jossa ehkä olisi hotellikin. Kuten olikin, mutta aivan täynnä. Säälittävään asemaamme vedoten vastaanoton

           

Pimeä Petsamo                                                          Hotelli Pedsenga Zapoljarnyssä

tyttö heltyi ja ryhtyi järjestämään asiaa. Voisimme saada huoneet käyttöömme jos suostuisimme lähtemään aamulla viimeistään klo 8. Sehän sopi meille. Näin saimme kaksi huonetta heti käyttöömme. Minä ja Alexey jouduimme odottamaan huonettamme vielä kaksi tuntia. Lopuksi taas kaikki hyvin. Saimme hyvää ruokaa,  aamiaisen ja auton kulman taakse vartioituun häkkiin sähköjohdon päähän.

6. päivä Perjantai 3. Maaliskuuta.

Edelleen kireää pakkasta. Hylkäsimme Suomen ja päätimme pyrkiä kohti Norjan rajaa. Matkalla ohitimme Nikel'in (ent. Kolosjoki) kaivoskaupungin. Näytti vähän erikoiselta. Puuttomassa maastossa suuri tuotantokompleksi piippuineen ja vieressä kaupunki neuvostotyyppisine kerrostaloineen. Vielä Nikelistä tuli otettua kuvia, jotka jäivät Venäjän puolella viimeisiksi.

        

Zapoljarnyin keskusaukio aamulla                             Lähestymme Nikel'n kaupunkia

        

      Nikelin kaivoskombinaatti                                  Etualalla istutettu metsää

        

       Nikelin kaupunkia tieltä kuvattuna, kaupunki varjossa etualalla

        

                                    Vielä samaa kaupunkia aamuauringossa

Hyvin pian Nikelin jälkeen ajoimme sähköportista sisään. Tien varressa oli sen verran tiheään vartiotorneja ja kalasnikovia kantavia huopatossuja ettei yhtään tehnyt mieli pitää kameraa esillä. Kaikkiaan täällä näytti olevan joko sotaan lähtö käynnissä tai epäiltiin jonkun hyökkäävän lähipäivinä. Niin oli tankit nätisti vinoparkissa tien varressa. Norjan rajalle tulimme. Ei ollut yhtään markettia tienvarressa. Venäjän puoleinen rajatarkastus oli ehkä vähän hidas ja vanhanaikainen. Kolme suomalaista oli aikaisemmin ylittänyt tästä rajan, kaikki olivat saaneet sakkoa. Suomalaisille kuuluu antaa sakkoa koska Suomi oli jääkiekossa parempi kuin Venäjä. Me selvisimme ilman, kiitos Alexeyn. Norjan puolella meidät otti vastaan suomenkielinen rajatyttö. Ihmetteli ensin kovin mistä oikein olemme tulossa. Ymmärsi sitten hyvinkin kun kerroimme olleemme vain vähän ajelulla. Norjaan saapumisessa on mm. sellainen kummallisuus, ettei Norjaan saa tuoda kuutta tölkkiä enempää olutta. No eihän meillä nyt olisi ollut niinkään paljon, jos vaikka laskemaan olisi ruvettu. Niin olimme jo Norjassa ja ajelimme Kirkkoniemen ohi kohti Näätämöä ja Suomea. Muutama valokuva vielä Norjan puolelta.

      

       

Sulat vuonot Norjan puolella                                  Alexey Neidenin suljetun turistihotellin pihalla

Kovasti ihmettelimme vuonoja jotka näissä hirmupakkasissa pysyivät sulana. Niin tulimme melkein huomaamatta Suomeen. Ajelimme Pohjois-Suomea pitkin etelää kohti. Samoin pakkanen kiristyi iltaa kohden. Rovaniemen kohdalla keskeytimme palelemisen ja yövyimme hotellissa. Oi miten ihanalta tuntui istua saunan lauteilla ja muistella menneen viikon päivittäisiä palelemisia.

7. päivä Lauantai 4. Maaliskuuta.

Normaali pakkanen >- 20 C. Ajelimme kohti kotia. Matkan tylsin päivä. Keski-Suomeen saakka turhaa pusikkoa, eikä senkään jälkeen mitään katsomista. Aivan etelässä pakkanen  laski -15 C lämpimämmälle puolelle aiheuttaen lähes hikoilua muistuttavan olotilan.

Yhteenvetona sanoisin tällaisen retken voittavan 6-0 viikon jossain esim. Kanarialla